Villa Rantaniitty

Matalaenergiatalo Tuusulan Rantatiellä.

Lokakuu 2007

Lokakuussa olemme saaneet maistaa rakentamisen perusongelmia, kun budjetit ja aikataulut ovat alkaneet ikävästi natista. Mitään katastrofaalista ei vielä ole tapahtunut, mutta pienet yllätykset aiheuttavat epävarmuutta tulevasta. Betonia ja sepeliä on mennyt jonkin verran enemmän kuin olimme arvioineet, eikä niiden osalta olla vielä edes lopullisissa määrissä. Ja harjateräksen hintakehitys on oma lukunsa... Onneksi suuri osa hankinnoista on lyöty jo lukkoon, joten budjetin runko on tiedossa.

 

Aikataulukin on alkanut lipsua jonkin verran ja nyt olemme noin kuukauden aikataulusta jäljessä. Talvi tekee tuloaan, joten tässä vaiheessa olisi mukavaa, jos vesikatto olisi jo työn alla. Nyt ei auta kuin toivoa leutoa alkutalvea, jotta saisimme kunnialla taloon lämmöt päälle. Lämmönkeruuputket asennettiin lämpökaivoon jo kuun alkupuolella, mutta itse lämmityksen kytkentään on vielä ’jonkin verran’ matkaa.

 

Aikataulujen pettäminen on aiheuttanut mielenkiintoisen logistisen härdellin tontilla, jossa nyt on kivikuormien lisäksi sekä kattotuolit- että -tiilet. Kaivinkonekin tilttasi juuri sopivasti, kun sepelikuorma oli saapunut täydentämään kaaosta. Onneksi ammattilaiset hoitivat tämänkin haasteen sujuvasti.

 

Stressitaso on siis välillä noussut ihan mukavasti. Tuttua varmaankin kaikille rakentajille.  Seuraavat ”mielenkiintoiset” vaiheet ovat portaiden ja kattotuolien asennus – molempien piirustuksissa kun on ollut tarkennettavaa. Odotamme aikaa, kun portaat ja kattotuolit ovat onnellisesti oikean kokoisina ja muotoisina paikoillaan ja vesikatto on päällä. Viivästyksissä lohduttaa tieto siitä, että valuharkko pysyy kunnossa, vaikka vettä sataa välillä aika reippaastikin.

 

Lokakuussa on toki tapahtunut paljon positiivistakin :-) Ukki ja Pappa ovat urakoineet routaeristeiden ja sadevesiputkien parissa, ja nyt talon ulkopuoliset eristeet ja täytöt ovat suurelta osin kunnossa (iso kiitos!). Talon ykköskerroksen seinät ovat pystyssä ja välipohjan ontelolaatat ovat paikallaan = pääsimme ensimmäistä kertaa ihailemaan maisemia 2-kerroksesta. Kuun viimeisenä päivänä valettiin kakkoskerroksen seinien alaosa ja olohuoneen ikkunoiden päällä oleva kantava palkki. Varaston lattiavaluja valmisteltiin liittolaattojen asennuksen, raudoituksen ja läpivientien osalta. Selvää edistymistä on siis, ajoittaisista haasteista huolimatta, tapahtunut.

 

Yhteistyö Motivan kanssa etenee mukavasti ja Villa Rantaniitty on nyt esillä Energiatehokas koti -hankkeen sivustolla seurantakohteena. Seuraavaksi on vuorossa energiatodistuksen laskeminen yhdessä Motivan asiantuntijoiden kanssa.

 

Motivan kautta saimme kuun alkupuolella yhteydenoton StoryOf Oy:ltä joka tuottaa MTV3:n Muutosta ilmassa ohjelmaa. Kysymys kuului haluaisimmeko lähteä mukaan ohjelmaan esimerkkinä matalaenergiarakentamisesta. Hetken asiaa mietittyämme vastasimme myöntävästi, ja Villa Rantaniittyä esiteltiin ohjelman viimeisessä jaksossa lokakuun lopulla. Ohjelmaa katsoessa ei onneksi huomannut kuinka kylmää tontilla oli kuvauspäivänä. Aurinko paistoi mukavasti, mutta lämpötila oli lähellä nollaa =  matalaenergiarakentamista matalassa lämpötilassa :-) Kiitokset Annelle, Marille sekä kuvaustiimille mielenkiintoisesta ja hauskasta kokemuksesta! Toivottavasti ette paleltuneet…

 

Hanke etenee ja marraskuu tulee aikataulun kannalta olemaan melko kriittinen kuukausi. Vesikatto olisi hyvä saada päälle ennen talven tuloa. Tosin asioita on hyvä pitää perspektiivissä sillä projektin ulkopuolella tapahtuu paljon merkittävämpiä asioita = nuorempi tyttömme kävelee jo useamman metrin matkoja ilman tukea! Voi sitä uuden oppimisen riemua :-)

 

Lisää kuulumisia marraskuun lopulla.

Tuolta sitä lämpöä pitäisi tulla. 145 metriä kohti Australiaa :-)

Thermisolin routaeristepaaleja tontin reunalla.

Maantäytöt käynnissä.

Seinät ovat nousseet vaikka sää onkin ajoittain ollut melko harmaata ja sateisesta. (kuva otettu Nokian E61i puhelimella)

Harkkoja nostetaan telineille.