Villa Rantaniitty |
Matalaenergiatalo Tuusulan Rantatiellä. |
Syyskuu 2008 |
Syyskuussa leipätyöt haittasivat pahasti rakentamista, mutta onneksi homma eteni edes jonkin verran. Haimme AKA-kalusteelta Kellokoskelta kylpyhuoneen ja alakerran wc:n kaapistot. Kaapistoissa riitti palapeliä kerrakseen, mutta onneksi olimme harjoitelleet kaappien kokoamista ennenkin. Näissä kalusteissa jouduimme tosin poraamaan ja sahaamaan jos jonkinmoisia reikiä vesiputkille, viemäreille ja lavuaareille. Aikaa askarteluun paloi monia tunteja. Oma askartelunsa oli myös alavessan kaapistojen välitilaan tehdyssä mosaiikkilaatoituksessa.
Myös kylpyhuoneiden sähkövedot aiheuttivat pientä päänvaivaa, sillä sähköjen läpiviennit oli tietenkin tehty ennen lopullisten kaapistojen hankkimista. Kaiken lisäksi jouduimme vielä viime hetkellä vaihtamaan alavessan kaapistot peilikuvaksi, sillä viemäri- ja vesiputkien vedot olisisvat alkuperäisessä suunnitelmassa osuneet pahasti keskelle kahden kaapin väliseinää. Lopputulos kaiken säätämisen jälkeen näyttää onneksi hyvältä (objektiivinen näkemys ;-), vaikka viimeisiä välihyllyjä ja peilikaappien ovia ei ole vielä asennettukaan.
Vessaosastolle kuuluu muutenkin hyvää – olemme vihdoin ja viimein päässeet eroon pihaa kaunistaneesta bajamajasta ja siirtyneet sisävessakauteen! Hyvät pöntöt löytyivät Rautian tarjouksesta ja ne ovat nyt molemmat toiminnassa. Tarjouksia seuraamalla säästi satasia! Vessan ovet olisivat toki mukavat olemssa, mutta ei pidä liikoja niuhottaa tässä vaiheessa ;-) Vedet tulevat myös kylpyammeelle, lavuaareihin ja suihkuille, eli muuttoa ajatellen pesutilat ovat jo hyvällä mallilla.
Sähköhommat ovat aikataulusta jäljessä, koska sähköfirmalla on ollut pulaa tekijöistä. Huonolla onnella juuri meidän työmaalle osoitettu kaveri häipyi kuvioista, mutta nyt sähköurakka näyttää olevan taas paremmalla mallilla. Paljon on vielä asennettavaa, mutta nyt työ etenee.
Keittiön asennukseen otimme ammattifirman avuksi. Toki omin voiminkin olisimme sen saaneet kasaan, mutta aikaa siihen olisi palanut tolkuttomasti. Syyskuussa kalusterungot ja –ovet asennettiin paikalleen ja kivimiehet kävivät mittaamassa tasot. Lokakuussa pitäisi saada keittiö viimeisteltyä muuttokuntoon.
Syyskuussa teimme myös suursiivouksen sisällä ja pihalla. Ylimääräiset harkot ja muu rakennustavara poistuivat tutun työmaalle. Oli mukava nähdä sekalaisten pressupeitteisten kasojen häipyvän pihamaalta. Hyvänä kirittäjänä siivoukselle toimi Lammi-kivitalojen kanssa sovittu esittelypäivä: halusimme nurkat siistiksi 21.9. klo 14.30 mennessä. Mikään ei toimi tehokkaampana motivaattorina kuin tarkka deadline...
Näyttöpäiväksi sattui upea syyssunnuntai, jolloin talo näytti parhaita puoliaan ja suorastaan kylpi auringonvalossa. Lehti-ilmoitukset houkuttelivat paikalle ainakin meidät yllättäneen väkimäärän: paikalla kävi reilusti toista sataa kiinnostunutta. Mukana näytössä oli Lammin lisäksi Fenestran ja Laattapisteen edustajat. Lisäksi jaossa oli Motivan Energiatehokas koti –esitteitä ja Akan keittiökuvastoja. Kävijöitä jututtaessa huomasi, että loppujen lopuksi oma urakka alkaakin olla jo aika hyvällä mallilla, vaikka vasta hetki sitten pyörimme itse näytöissä hakemassa ideoita. Ehkä se tästä joskus vielä valmistuu...
|
Keittiökalusteet ns. ‘levällään’. |
Amme, -hana sekä WC-pytty paikoillaan yläkerrassa. |
Yläkerran WC:n kaapistot työn alla. Seinät eivät oikeasti ole sinisiä (kuva on otettu illalla—valaistus tekee tepposen) |
Akalerran WC:n kaapistot työn alla. Välitilan laatoitus isännän käsialaa — aikaa paloi noin neliön laatoittamisessa kaksi iltaa…:-) |