Villa Rantaniitty

Matalaenergiatalo Tuusulan Rantatiellä.

Pohjatutkimus käynnissä, hieman jännitti…       

Huhtikuu 2007

 

Pohjaratkaisu ja julkisivut ovat nyt loksahtaneet kohdalleen. Erilaisten pohjaratkaisujen kohdalla kannatti ns. nukkua yön yli – valmiinkin oloiseen pohjaan löytyi yleensä vielä noin 20 eri asteista muutoskohdetta! Talokirjojen selailusta oli se hyöty, että sieltä pystyi poimimaan parhaita paloja.

 

Tarjouspyynnöt ovat nyt lähteneet sekä puu– että kivitalotoimittajille. Haaveissa on kivitalo, mutta nopea ja edullisempi suurelementtitoimitus on edelleen todellinen vaihtoehto.    Odottelemme rauhassa tarjoukset ja katsomme sitten, mikä on realistista toteuttaa. Meitä on varoiteltu, että tarjouksia saattaa olla vaikea saada - katsotaan, kuinka käy...

 

Vastaava mestari löytyi tuttujen suosittelemana, ja hän toimii samalla myös hankkeemme pääsuunnittelijana. On helpotus, kun hankkeen kannalta keskeiset roolit ovat nyt hyvissä käsissä. Kun yksi henkilö hoitaa molempia tehtäviä, ei tarvitse itse miettiä mikä asia kuuluu vastaavalle ja mikä pääsuunnittelijalle…

 

Pohjatutkimuksen tekeminen oli jännittävä paikka. Huokaisimme helpotuksesta, kun jo porauksia tehdessä kaverit arvioivat, että pintamaan kaivaminen pois noin metrin syvyydeltä riittää. Raportti osoitti arvion oikeaksi, joten näillä näkymin vältymme räjäytyksiltä ja paalutukselta –molemmat uhkakuvat olivat todellisia.